Kaupunginvaltuuston kokousten videointi ja niiden esittäminen internetissä

 

Esitän, että kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan ja kaupunki selvittää mahdollisuudet välittää kaupunginvaltuuston kokoukset suorina lähetyksinä internetissä. Kokousten jälkeen videot laitettaisiin kaikkien katsottaviksi kaupungin internetsivuille.

Kaupunginvaltuuston kokoukset videoidaan jo nyt useassa kunnassa, muun muassa Helsingissä, Viitasaarella, Kauhajoella, Raaseporissa, Seinäjoella ja Kuopiossa. Monissa kunnissa videoinnin aloittaminen on vireillä. Valtuuston kokousten kuvaaminen on viime vuosina ollut kasvussa ja myös Kankaanpään on hyvä olla mukana luomassa entistä parempaa ja avoimempaa päätöksentekokulttuuria. Julkisuus laajentaa kansalaiskeskustelua sekä kokousten puheenvuorojen ja päätösten leviämistä eteenpäin.

Videoinnin järjestämisessä voi ottaa mallia muista kunnista tai räätälöidä Kankaanpäälle omansa. Taltiointia kannattaisi miettiä myös yhteistyössä kaupungin nuorisotoimen, eri oppilaitosten tai yhdistysten kanssa. Kuvaukset voidaan toteuttaa joko staattisilla kameroilla (Kuopiossa) tai kameroilla, joiden takana on kuvaaja (Helsinki).

Valtuuston kokoukset ovat julkisia päätöksentekopaikkoja, joihin kuntalaiset voivat halutessaan saapua, mutta se ei ole kaikille halukkaille mahdollista. Kokousten videointi lisäisi ratkaisevasti avoimuutta ja politiikan läpinäkyvyyttä. Se, että kokoukset ovat nähtävillä internetissä, on omiaan syventämään kuntalaisten, myös nuorten, kiinnostusta kaupungin päätöksentekoa kohtaan.

Kankaanpäässä 22.2.2012
Jouni Saarinen

 

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa