Pitkäaikaistyöttömistä aiheutuvat sakkomaksut saatava vähenemään

Vuosittain joutuvat niin Kankaanpään kaupunki kuin ympäristökunnatkin maksamaan pitkäaikaistyöttömien työllistämättömyydestä sakkomaksuja. Vuositasolla yksin Kankaanpäässä maksut uhkaavat nousta jopa 500.000 euroon.

Tilanne näyttää vain pahenevan, kun valtion budjetin työllistämisvarat ovat vähenemässä, niinpä esimerkiksi kierrätyskeskus Kankaanpään Tekevät on menettämässä TE-keskuksen tähän asti myöntämän 50.000 euron vuosittaisen avustuksen. Samoin ovat vaikeuksissa vapaaehtoisvoimin ylläpidetty Kankaanpään Toimitupa, kun palkkatukimäärärahat ja kuntouttavan työkokeilun määrärahat ovat vähenemässä.

Kuitenkin joissakin kunnissa on onnistuttu työllisyyden hoidossa niin, että Kelalle maksettavista yli 300 päivää työttöminä olleiden sakkomaksut on saatu minimiin. Esimerkiksi Paimiossa maksettiin asukasta kohden 8,5 e kun taas Turussa kymmenkertaisesti eli 86,4 e ja Kankaanpäässä 40 e.

Kaupungin ja PoSan organisaatiossa olisi saatava aikaan positiivinen suhtautuminen työttömyyden hoitoon, koska työttömiä pitää saada sijoitettua koko kaupungin alueella ja kaikkiin toimintayksiköihin. Tähän tulee pyrkiä yhdessä TE-toimiston kanssa. Myös on huomioitava yhteistyökumppaneina paikalliset yhdistykset, seurakunta, yritykset ja PoSan kuntayhtymä.

Jotta saisimme aikaan parhaita mahdollisia tuloksia, olisi saatava työntekijä huolehtimaan työttömien asioista ottamalla heihin yhteyttä ja sopimalla, minkälaiseen työtoimintaan he olisivat halukkaita ja pystyviä.

Siksi ehdotammekin, että perustetaan ohjausryhmä, jonka pääasiallisena tehtävänä on työttömien työllistäminen. Heille annettaisiin myös pohdittavaksi oman työntekijän nimeämistä tähän tehtävään, jossa tehokas henkilö pystyy hankkimaan palkkansa moninkertaisesti.

25.1.2016

Piditkö lukemastasi? Jaa sisältö sosiaalisessa mediassa